Sukupolvenvaihdos lähestyy

Aikaa ei ole hukattavaksi

Virallisten lähteiden mukaan kymmenettuhannet yrittäjät saavuttavat eläkeiän seuraavan viiden vuoden kuluessa. Tämä tulee väistämättä aiheuttamaan monenlaisia ongelmia: samaan aikaan on rahoituslaitoksiin tulossa mittava määrä keskenään kilpailevia rahoitushakemuksia, osaavista asiantuntijoista tulee pulaa, ja mikäli päädytään yrityksen myyntiin, ostajia riittää vain nopeimmille. Yrittäjän ei siis ole viisasta enää lykätä edessä olevaa sukupolvenvaihdosta, vaan asiaan tulee tarttua viivyttelemättä.

Sukupolvenvaihdosneuvonta

Tartu viivyttelemättä ilmaiseen neuvontatarjoukseemme, sillä aikoja on rajallisesti. Soita heti numeroon (02) 281 4300.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana on kansainvälisessä taloustilanteessa nähty tummia pilviä. Koko rahoitusympäristömme näyttää olevan käymistilassa. 2008 rahoituskriisin jälkeen tilanne palautui varsin nopeasti ennalleen ja erilaisten sukupovenvaihdosten rahoittaminen sujui useimmiten taas varsin tuskattomasti. Nyt tilanne on jälleen kääntynyt ja kansainvälisestä rahoituskriisistä puhutaan päivittäin lähes jokaisessa uutislähetyksessä.

On kuitenkin hyvä huomata, että PK-yrityksen sukupolvenvaihdoksen rahoitusta ei haeta kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta, vaan itse asiassa tutusta lähipankista. Usein vaihdos toteutetaan myös lahjana tai erittäin alhaiseen hintaan, jolloin rahoitus ei muodostu ongelmaksi. Näin ollen heikko taloustilanne ei tarkoita sitä, etteikö sukupolvenvaihdoksia voitaisi viedä läpi tässäkin tilanteessa. Rahoitukseen ja kaupan rakenteen suunnitteluun tulee nyt vain panostaa jonkin verran aikaisempaa enemmän.

Sukupolvenvaihdos tehdään tarpeeseen

Perheen uuden asunnon ostosta ei päätetä taloustilanteen vaan asunnon tarpeen mukaan: kun perhe kasvaa ja tilat käyvät ahtaiksi, on asunnon vaihdon aika. Vähän samoin on yrityksen sukupolvenvaihdoksen kanssa. Kun aika on käsillä, ei voi jäädä odottamaan, vaikka taloustilanne olisikin tavalla tai toisella epävarma. Jos jää odottamaan "varmaa" hetkeä, ei sellaista taida olla koskaan tarjolla. Tekosyynä se on toki aina yhtä käyttökelpoinen.

Sukupolvenvaihdoksen tarve syntyy siitä, että yrittäjän on aika antaa tilaa nuoremmilleen. Tämä aika on usein käsillä siksi, että yrityksen työntekijät ja asiakkaat kaipaavat ehkä jo varmuutta toiminnan jatkumisesta. Myös jatkaja saattaa jo olla kyllästynyt ikuiseen odottamiseen ja yrittäjän jaksamisestakaan ei enää ole takeita. Uhkana onkin, että asiakkaat ja parhaat työntekijät karkaavat ja ehkä se sopivin jatkajakin etsii jo parhaillaan muita vaihtoehtoja.

Milloin on sopiva ajankohta?

Kokemus on opettanut, että sukupolvenvaihdoksen suunnittelua ei juuri koskaan voi aloittaa liian aikaisin, mutta sen sijaan surullisen usein aivan liian myöhään. Parhaiten vaihto sujuu, kun yrittäjä on vielä voimissaan ja aktiivisesti kiinni tekemisessä ja kykenee auttamaan jatkajaa hyvään alkuun. Kansainvälisellä rahoitustilanteella ei sinällään ole kovin keskeistä merkitystä, sillä sukupolvenvaihdoksen mahdollisesti edellyttämään rahoitukseen on käytössä monia instrumentteja. Voidaankin todeta, että järkevät ja toteutuskelpoiset sukupolvenvaihdokset eivät ole kovinkaan riippuvaisia kulloisestakin maailmantilanteesta.

Miksi etenisin juuri nyt?

Monestakin syystä. Sukupolvenvaihdos edellyttää hyvää valmistautumista ja pohjatyötä ja tähän kuluu usein yllättävänkin paljon aikaa. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa yrityksen "köyhdyttäminen". On varsin tavallista, että yritys omistaa omat toimitilansa, jotka nostavat yrityksen arvon jatkajan kannalta ehkä ylitsepääsemättömän korkealle. Jotta yrityksen arvoa saadaan alaspäin, voidaan nuo toimitilat siirtää ensin erilleen jakamalla yhtiö kahdeksi eri yhtiöksi. Tämä jakautuminen ei oikein suoritettuna aiheuta mitään veroseuraamuksia, mutta sen läpivienti vie usein kuudesta seitsemään kuukautta.

Samoin on jatkajan sisäänajon kohdalla. Joissakin tapauksissa on toimittu siten, että jatkaja on siirtynyt yrityksen palvelukseen ennen lopullisen päätöksen tekoa vaikkapa vuoden ajaksi. Sinä aikana hän saa realistisen kuvan yrittäjän arkipäivästä. Jos sitten havaitaan, että yrittäjän ura ei olekaan hänen juttunsa tai että hänellä ei ole tarvittavia edellytyksiä, säästyttiin paljolta turhalta työltä ja kustannuksilta.

Perheestä ei löydy jatkajaa?

Näin on valitettavasti usein laita, mutta siitä huolimatta asiaan pitää tarttua viivyttelemättä. Mikäli nimittäin yritykselle on tarkoitus löytää ulkopuolista ostajaa tai jatkajaa, pitää siihenkin varata hyvin aikaa. Yritys edellyttää usein tiettyjä valmisteluja ja ostajan löytäminen ja siitä alkavat neuvottelut vaativat nekin oman aikansa. Jotta maaliin voi päästä, pitää ensin lähteä liikkeelle.

Ilmainen neuvontatilaisuus tarjolla

Olemme huolissamme siitä, että asiakkaamme lykkäävät epävarmassa taloustilanteessa välttämättömän sukupolvenvaihdoksen suunnittelun aloittamista. Näin ei saa käydä, sillä tätä epävarmuutta voi kestää pahimmillaan vaikka vuosia ja "oikeaa hetkeä" ei voi jäädä odottelemaan loputtomiin. Tästä syystä haluamme tulla puolitiehen vastaan. Tarjoamme Tilikeskus-Yhtiöiden asiakkaille mahdollisuutta tunnin mittaiseen ilmaiseen henkilökohtaiseen neuvontatapaamiseen kokeneen sukupolvenvaihdosasiantuntijan kanssa. Tapaamisessa voit kertoa tilanteestanne ja saada saman tien vastauksia moniin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin. Tämä tarjous koskee sekä yrittäjää että myös mahdollista jatkajaa tai vaikka molempia.


Yhteydenottoasi odotellen

Pekka Manelius
pekka.manelius@ttkplus.fi
(02) 281 4300

Tekstin kirjoittaja ekonomi Pekka Manelius on aikaisemmin työskennellyt lähes 20 vuotta yrityspankkiirina ja toiminut viimeiset kymmenen vuotta ELY-keskuksen sertifioimana sukupolvenvaihdosasiantuntijana.

 

Toteutus: Sofis Design