Asfaltin ammattilainen
Raimo Sarvo on tyytyväisen oloinen mies. Yrityksen asiat ovat mallillaan pihamaita myöten. Aika on tasoittanut tietä myös harrastukselle, joka jäi oman yrityksen perustamisen myötä.
Pienempikin pärjää, kun osaa hommansa erinomaisesti. Tämä pätee täysin Asfaltti Sarvo Oy – nimiseen yritykseen, joka on keskittynyt palvelemaan teollisuusyrityksiä, kiinteistöyhtiöitä sekä yksityisiä kiinteistönomistajia. Kesäisin yritys tekee laadukasta pintaa ja talvisin puhdistaa niitä lumesta.
– Meidän kalusto on hankittu muihin tehtäviin kuin moottoritien tekemiseen. Yritys on menestynyt keskittymällä tekemään hyvin omat tehtävänsä. Tässä työssä kaikkein tärkein menestystekijä ovat ihmiset. Kiitollinen olen siitä, että meillä on pitkään talossa olleita tekijämiehiä, jotka eivät tarvitse mestaria selkänsä takana neuvomassa, sanoo yrityksen omistajayrittäjä Raimo Sarvo.
Raimo Sarvo aloitti alalla 17-vuotiaana oppipoikana. Omistajayrittäjänä ja 46 vuoden kokemuksella Sarvo osaa arvostaa ammattimiesten osaamista.
Työura alkoi lapion varressa
Sarvo osaa todellakin arvostaa alansa ammattilaisia. Hän on itse yksi heistä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Ura alkoi jo 17-vuotiaana.
– Oppipoikana lapiohommissa aloitin ja ympäri Suomea mentiin kesät. Oppipoikavaiheen jälkeen pääsin ajamaan levittäjää ja jyrää, myöhemmin sitten toimin uusien kuljettajien opettajana ja työpäällikkönä.
– Tietyiltä osin työ on muuttunut vuosien varrella. Aikanaan aseteltiin 200-asteisia levityspaloja käsin ja seinänvierustoja juntattiin lihasvoimin. Niistä ajoista tekninen kehitys on onneksi hieman helpottanut työtä, joka on toki edelleenkin fyysisesti rankkaa, Sarvo kertoo.
Ensimmäisistä palkallisista lapiohommista on Sarvolla heilahtanut jo 46 vuotta. Ratkaiseva käänne tapahtui 1995, kun asfaltin ammattimies perusti oman yrityksen.
– Verotukseen ja asfaltin ostamiseen liittyvin säädöksiin tuli siihen aikaan muutoksia. Moni tekijä sanoi silloin minulle, että mikset pistäisi omaa yritystä pystyyn. Näin sitten tapahtui, sain mukaani osaavia tekijöitä ja töitä riitti lamasta toipuvassa maassa mukavasti.
– Ja alusta asti olemme myös keskittyneet asfaltin tekemiseen. Kirjanpito ja palkkahallinto ovat aina olleet saman yrityksen hoidettavana. Tilikeskus-Yhtiöiden palveluun olen oikein tyytyväinen, asiat ovat hoituneen mutkattomasti ja lisäksi olen saanut hyviä neuvoja matkan varrella, Sarvo kiittelee.
Paluu kotikuntaan ja yleisurheilukentälle
Asfaltti Sarvo Oy on pysynyt "pienessä mittakaavassa". Raisiossa yrityksellä on reilut tilat, noin 2 200 neliötä, joista riittää oman kaluston säilytyksen jälkeen vieraillekin vuokrattavaksi. Työntekijöitä on kymmenkunta.
– Olen halunnut pitää yrityksen tämän kokoisena. Vaikka ikää on kohta 63 vuotta, niin pienessä mittakaavassa jatketaan edelleen ja mukana olen. Tulevaisuus näyttää, mitä yritykselle tapahtuu, mutta työntekijöiden takia haluan olla sen tulevaisuuden tekemisessä ja ratkaisuissa mukana.
Raimo Sarvo asui 70-luvun alusta lähtien Raisiossa, mutta 2004 oli aika palata kotikunta Säkylään. Tutuissa maisemissa jatkuu myös arvokas harrastus.
– Olin Raision Kuulan valmentajana vuodet 1985–95. Asfaltti Hakan työpäällikkönä oli aikaa valmentaa nuoria yleisurheilijoita, mutta yrittäjyyden myötä hieno harrastus jäi, Sarvo naurahtaa.
Tänä keväänä Sarvo palaa kentän laidalle. Kaikesta kuulee ja näkee, että mies on innostunut.
– No kun Säkylässä kyseltiin, että voisinko lähteä valmennushommiin mukaan. Mikäs siinä, nyt kun on siihen taas mahdollisuus, näin ajattelin ja päätin lähteä nuoria yleisurheilijoita auttamaan ja valmentamaan muun muassa voiman hankinnassa.
